Valmennus Rukan alppikoulussa

Valmennus Rukan alppikoulussa perustuu tutkittuun tietoon, josta olemme koostaneet yhteenvedon nimeltä Pitkäjänteisen harjoittelun malli Rukan alppikoulussa. Malli perustuu Long term athletes development (LTAD) malliin, jonka pohja löytyy liikuntatieteestä.  

Pitkäjänteisen harjoittelun malli, LTAD Rukan alppikoulussa toimii meille valmentajille ja alppihiihdon ammattilaisille työkaluna ja käsikirjana sekä urheilijoille ja huoltajille tietolähteenä. Tätä voidaan myös päivittää ja muokata tarpeen mukaan.  Pitkäjänteisen harjoittelun mallista, LTADstä on myös tehty tiivistettyjä esityksiä, joita voi vapaasti lukea ja seurata sivuiltamme. Koko Pitkäjänteisen harjoittelun malli, LTAD, Rukan alppikoulussa voi ladata oikealta latauspainikkeesta.

Antoisia lukuhetkiä!

Pitkäjänteisen harjoittelun malli Rukan alppikoulussa

Lataa täältä

Alppihiihtäjän vuosi

Rukan alppikoulussa alppihiihtäjän vuosi koostuu seitsemästä jaksosta. Ylimenojakso alkaa toukokuun alussa. Silloin urheilijat palautuvat päättyneestä lajikaudesta ja opiskelevat. Toukokuun fysiikkaharjoittelu pitää sisällään kehon huoltoa, pelejä sekä liikunnallista hauskanpitoa yhdessä. Lajiharjoittelupäiviä ylimenojaksolla ei ole koska opiskelulle halutaan jättää riittävästi aikaa ennen koulujen kesälomien alkua. Ylimenojakson tärkein tehtävä on antaa urheilijan kehon ja mielen levätä suorittavista ja tuloskeskeisistä harjoituksista ja ajatuksista. Peruskuntojakso kestää noin 13 viikkoa kesäkuun alusta elokuun loppuun. Jakso pitää sisällään 10 lajiharjoittelupäivää sekä fysiikkaharjoitteluohjelman. Jakson ensisijainen tavoite on kehittää urheilijoiden fyysisiä valmiuksia tulevaa kautta varten. Toissijainen tehtävä on tarjota vuosikalenterin näkökulmasta riittävä määrä lajiharjoittelupäiviä jotta huipulle tähtäävän valmentautumisen vaatima lajiharjoittelumäärä (150-170 pv/vuosi) täyttyisi.

Kilpailuihin valmistava jakso

Kilpailuihin valmistava jakso alkaa syyskuun alusta ja päättyy ensimmäisiin FIS kilpailuihin marraskuussa, yhteensä noin 11 viikkoa. Myös fyysisten ominaisuuksien kehittämistä tulee jatkaa tällä jaksolla. Jakso pitää sisällään noin 34 lajiharjoittelupäivää joista n. 24 ulkomailla ja loput marraskuun alkupuolella Suomessa. Tätä seuraa ensimmäinen kilpailujakso kestäen joulukuun loppupuolelle, yhteensä noin 6 viikkoa. Jakso pitää sisällään, urheilijan iästä ja taitotasosta riippuen, 6-14 kilpailua sekä noin 12 lajiharjoittelupäivää.

Ensimmäinen kilpailujakso

Ensimmäisen kilpailujakson tavoitteena on ulosmitata urheilijan lajitaito sekä fyysiset ja psyykkiset valmiudet kilpailusuorituksen näkökulmasta. Ensimmäisen kilpailujakson perusteella voidaan määrittää kehityskohteet kilpailujaksoa seuraavalle harjoittelujaksolle.

Väliharjoittelujakso

Väliharjoittelujakso alkaa joulukuussa tapaninpäivän jälkeen kestäen tammikuun lopulle, yhteensä noin 4 viikkoa ja 20 lajiharjoittelupäivää. Jakson tavoitteena on lajitaidon sekä fyysisen kunnon vahvistaminen joten myös fysiikkaharjoittelulle tulee varata aikaa. On tärkeää että urheilija ei pyri pysymään huippukunnossa koko talvea vaan että hän ymmärtää jaksotuksen merkityksen pitkäjänteisessä valmentautumisessa.

Toinen kilpailujakso

Toinen kilpailujakso alkaa tammikuun lopulla kestäen aina huhtikuun puoleenväliin asti, yhteensä noin 11 viikkoa. Jakso pitää sisällään kauden tärkeimmät kilpailut. Lyhyenaikavälin kilpailulliset päätavoitteet kohdistuvat tähän jaksoon. Jakso pitää sisällään kaikkiaan noin 53 lumipäivää joista 20-35 kilpailua ja 15-25 lajiharjoittelupäivää urheilijan iästä ja taitotasosta riippuen. 

Lajitaitojen vahvistamisjakso

Lajitaitojen vahvistamisjakso alkaa huhtikuun puolessavälissä kestäen toukokuun ensimmäisiin päiviin, yhteensä noin 3 viikkoa ja 12 lumipäivää. Jakson tavoitteena on olosuhteiden hyödyntäminen, lajitaitojen vahvistaminen sekä välinetestaus.

Edellä esitelty jaksotus pitää sisällään noin 151 ohjattua lumipäivää vuodessa. Tämän lisäksi tavoitteena on että urheilija suorittaa itsenäisesti hauskanpidon merkeissä noin 10 lumipäivää vuodessa jolloin vuotuisten lumipäivien kokonaismäärä nousee 160 päivään vuodessa.

Mitä odotamme urheilijoilta

Urheilijoiden tulee sitoutua harjoitteluun ja tehdä parhaansa kehittääkseen itseään ja ominaisuuksiaan. Rukan alppikoulun vuosikalenteri ja harjoitusohjelma laaditaan huipulle tähtäävän valmentautumisen ehdoilla. Tämän vuoksi, huipun tavoittelun näkökulmasta, säännöllinen osallistuminen harjoituksiin, kausisuunnitelmaan sitoutuminen sekä opiskelun ja urheilun joustava yhteensovittaminen on äärimmäisen tärkeätä.

Urheilijan tulee uskoa itseensä ja ymmärtää mitä askelia hänen tulee ottaa ja millaista polkua kulkea saavuttaakseen tavoitteensa. Urheilijan tulee myös pystyä ottamaan vastuuta, pohtimaan asioita ja hänellä tulee myös olla tiettyä itsetietoisuutta. Mitä voin tehdä kehittyäkseni? Oliko asenteeni oikea tai hyvä? Valmistauduinko kunnolla? Söinkö kunnolla? Tärkeätä on myös ymmärtää että mikään systeemi ei itsessään tee huippu-urheilijaa, vaan urheilija tekee sen viimekädessä itse omilla valinnoillaan.

Toimintamme resursseista vastaavat

kuusamonkaupunki    

  

Toimintaamme tukevat

 

audi3 kolmeks2 

Pisko logo 1Vestek lyhyt

Kuulumme valtakunnalliseen

urheiluakatemia-
verkostoon

vuokatti-ruka

© Rukan alppikoulu | Web by Davas